On ollut täydellisen mekon metsästystä ja häitä. Onnen kyyneliä, kun toiset ovat löytäneet Sen Ihmisen, kenen kanssa koko loppuelämänsä haluavat jakaa. Onko olemassa joku, jonka kanssa voisin itseni nähdä alttarilla seisovan? Epävarmuutta sen suhteen, kilokaupalla. Ei jaksa uskoa, ei luottaa. Mutta sovitaanko, että tämän voi laittaa krapulan piikkiin, ja ollaan sitten huomenna taas ihan uusin mielin. Joku tuolla jossain tykkää musta.
Illasta saatiin aikaan hyvä paketti, jota kelpaa muistella vielä pitkänkin ajan päästä. Junassa saatiin pitkiä katseita, johtuen ehkä hieman asiaan kuulumattomasta pukeutumisesta. Mutta harvoin noin lyhyellä junamatkalla saa noin monta hymyä ja hyväksyvää (Joojoo, ne oli just niitä) katsetta. Tosin sitten asemalla taidettiin aiheuttaa pientä hilpeyttä, kun Serkkutyttö huomasi kameran jääneen junaan. Siinä lensivät rinkat selästä ja kengät jalasta, kun rakasta lähdettiin pelastamaan. Onnistuneesti kuitenkin, ja leveää hymyä koko tilanne herättää edelleen.
Punat ja hiukset kohdilleen, ja menoksi. Tytöt baarimenoissa odottivat jo. Ensimmäinen paikkavalinta osoittautui (onneksi) ihan kurjaksi. Ihme porukkaa, kummallista musiikkia, kaikkea ei-niin-imartelevaa. Siirryttiin toiseen osoitteeseen, osan porukasta jäädessä hippaamaan paikkaan nro 1. Paikka 2 olikin tupaten täynnä, paljon silmäniloa ja hyvää mieltä. Melkein ensimmäisenä vastaan tuli aiemmin junassa ollut jätkä, kenessä jo silloin silmiäni lepuutin. Oli ollut todistamassa kengänheittely-episodia, josta oli hänkin saanut illan hymyt kasaan. Junapoika näytti edelleen kivalta ja vaikutti ehdottomasti tutustumisen arvoiselle. Juttelun lomassa silmät kuitenkin paikansivat jotain paljon mielenkiintoisempaa, vanhan tutun, jonka kanssa pienen hetken ajan oli oi-niin-kivaa, mutta jonka kanssa juttu kuivui kasaan ihan liian aikaisin. Johtunee mun hieman erikoisesta käytöksestä, täysin oma vika. Junapoika sai mennä menojaan, sillä mr. M täytyy saada.
Mr. M oli juuri yhtä ihana kuin ennenkin. Silmät ja hymy, ihan koko paketti kasassa edelleen. Me likey. Kovasti taas muisteli mennyttä episodia, eikä aikonut kuin toivottaa mukavat illat ja hyvät jatkot, hymyillään kun tavataan ja diipadaa. Ilta kuitenkin hurahti kuin siivillä, ja viimeisille hitaille mentiin käsi kädessä, samoin ihan kotiin saakka. Kaikesta kyynisyydestäni huolimatta, taas kolisi ja kovaa. Kauniita sanoja ja läheisyyttä, hymyjä ja hyvää mieltä. Till this morning. Kun se todellisuus iski, että tämä oli tässä nyt. Että muutto lähestyy, eikä ylimääräisiä jarruja siihen kelkkaan kaivata. Että on hyvin mahdollista, ettei ihan lähihetkinä ollakaan näkemässä. Että vaikka miten tykkäisin tuosta ihmisestä, ei tilanne ole muuttunut yhtään miksikään. Pusipusit ja heihei. And there he goes.
Se siitä ihastuksesta ja niistä perhosista, joita en ikuisuuksiin ookaan tuntenut. Oli kiva tavata taas, ja kaikki oli just niin ihanaa kuin vain pystyi olemaan. "Joo, olisin myös voinut susta tykätä ihan helposti, ihana poika oot. Joo, oli mullakin ihan oikeasti tosi mukavaa. Kiva kun tulit vaikka se edelliskerta menikin vähän hassusti. Ei, ei mullakaan taida enää olla sinun puhelinnumeroa tallessa. Mutta toivottavasti me törmätään taas jossain. Moi."
Voi vittu. Mistä taas tuulee? Kurja sunnuntai, enkä nyt osaa ajatella tätä ollenkaan hyvänä juttuna. En olis tarvinut tuollaista, en juuri nyt. Olin jo ehtinyt unohtaa sen tunteen, minkä tuo ihminen minussa saa aikaan. Joten tämä oli nyt muistutus.. niin mistä? Lällää, kaikki olis voinut mennä tällä tavalla, mitäs menit ja pilasit kaiken? Sulla oli tuollainen herkkupala ihan käden ulottuvilla, mutta enempää et saakaan.
Luoja sentään. Ei oo yhtään kiva päivä. Pitänee ottaa ja keskittää kaikki energia Semi-ihastukseen. Se vaikuttaa edelleen äärettömän kultaiselle. Ei kukaan oo tainnut aiemmin mulle laittaa viestiä noinkin yllättävissä tilanteissa. Ihanaa, kun muistetaan ja selkeästi pidetään ajatuksissa mukana. Mutta entä sitten kun me joskus viimein nähdään, ja kaikki meneekin ihan päin vittua? The story of my life.
Punat ja hiukset kohdilleen, ja menoksi. Tytöt baarimenoissa odottivat jo. Ensimmäinen paikkavalinta osoittautui (onneksi) ihan kurjaksi. Ihme porukkaa, kummallista musiikkia, kaikkea ei-niin-imartelevaa. Siirryttiin toiseen osoitteeseen, osan porukasta jäädessä hippaamaan paikkaan nro 1. Paikka 2 olikin tupaten täynnä, paljon silmäniloa ja hyvää mieltä. Melkein ensimmäisenä vastaan tuli aiemmin junassa ollut jätkä, kenessä jo silloin silmiäni lepuutin. Oli ollut todistamassa kengänheittely-episodia, josta oli hänkin saanut illan hymyt kasaan. Junapoika näytti edelleen kivalta ja vaikutti ehdottomasti tutustumisen arvoiselle. Juttelun lomassa silmät kuitenkin paikansivat jotain paljon mielenkiintoisempaa, vanhan tutun, jonka kanssa pienen hetken ajan oli oi-niin-kivaa, mutta jonka kanssa juttu kuivui kasaan ihan liian aikaisin. Johtunee mun hieman erikoisesta käytöksestä, täysin oma vika. Junapoika sai mennä menojaan, sillä mr. M täytyy saada.
Mr. M oli juuri yhtä ihana kuin ennenkin. Silmät ja hymy, ihan koko paketti kasassa edelleen. Me likey. Kovasti taas muisteli mennyttä episodia, eikä aikonut kuin toivottaa mukavat illat ja hyvät jatkot, hymyillään kun tavataan ja diipadaa. Ilta kuitenkin hurahti kuin siivillä, ja viimeisille hitaille mentiin käsi kädessä, samoin ihan kotiin saakka. Kaikesta kyynisyydestäni huolimatta, taas kolisi ja kovaa. Kauniita sanoja ja läheisyyttä, hymyjä ja hyvää mieltä. Till this morning. Kun se todellisuus iski, että tämä oli tässä nyt. Että muutto lähestyy, eikä ylimääräisiä jarruja siihen kelkkaan kaivata. Että on hyvin mahdollista, ettei ihan lähihetkinä ollakaan näkemässä. Että vaikka miten tykkäisin tuosta ihmisestä, ei tilanne ole muuttunut yhtään miksikään. Pusipusit ja heihei. And there he goes.
Se siitä ihastuksesta ja niistä perhosista, joita en ikuisuuksiin ookaan tuntenut. Oli kiva tavata taas, ja kaikki oli just niin ihanaa kuin vain pystyi olemaan. "Joo, olisin myös voinut susta tykätä ihan helposti, ihana poika oot. Joo, oli mullakin ihan oikeasti tosi mukavaa. Kiva kun tulit vaikka se edelliskerta menikin vähän hassusti. Ei, ei mullakaan taida enää olla sinun puhelinnumeroa tallessa. Mutta toivottavasti me törmätään taas jossain. Moi."
Voi vittu. Mistä taas tuulee? Kurja sunnuntai, enkä nyt osaa ajatella tätä ollenkaan hyvänä juttuna. En olis tarvinut tuollaista, en juuri nyt. Olin jo ehtinyt unohtaa sen tunteen, minkä tuo ihminen minussa saa aikaan. Joten tämä oli nyt muistutus.. niin mistä? Lällää, kaikki olis voinut mennä tällä tavalla, mitäs menit ja pilasit kaiken? Sulla oli tuollainen herkkupala ihan käden ulottuvilla, mutta enempää et saakaan.
Luoja sentään. Ei oo yhtään kiva päivä. Pitänee ottaa ja keskittää kaikki energia Semi-ihastukseen. Se vaikuttaa edelleen äärettömän kultaiselle. Ei kukaan oo tainnut aiemmin mulle laittaa viestiä noinkin yllättävissä tilanteissa. Ihanaa, kun muistetaan ja selkeästi pidetään ajatuksissa mukana. Mutta entä sitten kun me joskus viimein nähdään, ja kaikki meneekin ihan päin vittua? The story of my life.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti